perjantai 1. toukokuuta 2009

Nyt mennään tivoliin...




Tänään aamuherätys oli ihana: linnut sirkuttivat ja auringon säteet pilkistivät verhon takaa. Ihanainen tunnelma jatkui aamupalalla: oli mun suosikki aamupalaa eli patonkia. Sitten kun oltiin syöty lähdettiin porukkojan kanssa tivoliin Poriin. Sielläkin käytiin ensimmäiseksi syömässä kun kaikilla oli jo kova nälkä. Mukaan otettuna ruokana oli tortilloita:) Sitten kun lopulta aikuiset oli syöny lähdettiin sitten sinne itse tivoliin. Ei siellä juuri mitään laitteita ollut mutta tarkoitus olikin vain lähteä vähän "vappuilemaan". Ostin sieltä yhden arvan ( siis kun on niitä lipukkeita...) ja voitin söpön pikkuisen pikachu avaimenperän. Sain viimeksi ihan samanlaisen mutta tulin lahjoittaneeksi sen siskolle mutta nyt aion pitää tuon omissa käsissä :D Ostin myös popparia hattaraa ja laite lipukkeita. Ei me sitten edes oltu kuin kahdessa eri laitteessa kun ne niitä oli siellä niin vähän ja ne oli ihan surkeita.
Kotona sitten äitini kanssa pistettiin vähän pihaa kuntoon. Olen muuten vai oleskellut ja pitäisi varmaan pakata kun huomenna lähden kaverille yöksi. Nyt menen kattomaan telttaa valmiiksi kun aion nukkua tämän yön teltassa.

Ei kommentteja: