lauantai 28. helmikuuta 2009

lievää väkivaltaa käyttäen






Mikä mulle tuli en muista eilisestä mitään muuta kuin että meillä oli peli kakkosia vastaan ( siis lentopallopeli) ja voitto tuli kuin tulikin kotiin:D No tänään aamulla mietittiin mihin oltaisiin menossa mutta ei tuntunut löytyvän mitään paikkaa mihin oltaisiin päästy ja 0ltasiin halukkaita lähtemään. Päädyttiin sitten loppujen lopuksi siihen että lähdetään porukoitten kanssa jäälle ( siis tehtiin kaikkea esim. laskettiin mäkee..). Illempana lähdettiin äitini kanssa käymään mummilassa kun ei siellä vähään aikaan keritty lainkaan käymään. Sieltä sain mukaani ison läjän kangastilkkuja, niistä teen joskus kun kerkeää/jaksaa mekon ( tai ainakin yritän..) sitten sain parit pappari vanhat lasit "leikkeihin" ( juu ei nyt ihan niin ) sitten sain vielä jtn. kumilenkkejä ja muita naruja. Hyvää yötä ( pitäis varmaan koht ruvet nukkumaan). Niin piti siitä vielä ilmottaa että joku päivä kaverin kanssa etsittiin jtn. "harhakuvia" aattelin sitten pistää tännekkin pari kappalette, vaikka eivät kyllä ole parhaita mutta minkäs teet kun ei jaksa.....

torstai 26. helmikuuta 2009

sekin on jo turhaa






Hiihtoloma senkuin viiletti ohi, joten postauksiani ette ole saanneet kuulla vähään aikaan. En nyt kuitenkaan jaksa/halua tehdä mitään ylipitkää postausta jotan tyydyn vain tekemään lyhyen tiivisteen mitä viime päivinä ja hiihtolomalla on tullut tehtyä.

•maanantaina aamulla -22astetta pakkasta. Aamulla lähdettiin porukkojen kanssa Ruotsiin sieltä mukaan tarttui purkkakone ja paljon muuta karkkia ja purkkaa:D Illan puolella pakkanen olikin sitten jo laskenut -19 asteeseen.

•tiistaina aamulla pakkasta -25 astetta mutta iltasemmalla se laski -18 asteeseen. Tuli hiihdettyä jonkun lainen pikkureitti nimeä en tietenkään muista. Illalla käytiin kävelemässä joku ihme revontuli polku.

•keskiviikkona -28 astetta aamulla ja laski -21 asteeseen ilma oli melko aurinkoinen. Hiihtoreissun päämäärä oli tällä kertaa Kesänginkeidas ( 8km ). Illalla vielä lähdettiin Lainion lumikylään:)

•torstaina -24 astetta pakkasta laski 15 asteeseen. Hiitoreissu oli tällä kertaa Velhonkodalle ( ei nähty velhoa :P ). Illalla mummin synttäreitä juhlimassa Pihvikeisarissa.

•Itse asiassa "päiväkirjassani" ei ole perjantaista mitään merkintää mutta oli aika normaalia menoa ja pakkaamista.

Muista päivistä en muista juuri mitään mutta tänään oli aikas normi päivä. Koulussa oli ympän koe ja luulen että erään numero ei ole ainakaan 6 suurempi... Kaveri tuli koulusta suoraan.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

kylläsesiitälähtee



Tänään ei oikein iske tämä postailu mutta kyllä nyt tänne aattelin jotain söhertää. Aamulla aamupala ja muut aamu toimet, sitten lähdettiin jossain vaiheessa hiihtämään ( kiva: 21 asteen pakkasessa oli niin kylmä ) , sitten käytiin ostamassa mulle karvapipo ( kuvia silloin kun tulen lomalta), ja nytten pitäis lähteä syömään joten moro tältä kerralta..

lauantai 14. helmikuuta 2009

x-----X



Juups.... Niin tänään on taas se päivä kun rakkaat ostelevat toisilleen kukkia ja lahjovat kaiken maallisilla suklaaakarkeilla ja söpöillä pahmoilla. On siis ystävänpäivä minkä kaikki kyllä varmaan jo tietävätkin, mutta oli se tänne pakko kirjoittaa että te ärsyyntyisitte ;D Itselläni tämä päivä ei juuri koskaan eroa muista päivistänä saattaa olla että pari korttia tulee postissa, saan ehkä muutaman tekstarin missä toivotetaan hyvää ystävänpäivää ja kotona saattaa olla jotain erillaista menoa hieman. Niin ja kyllä niitä lahjoja itsikkin saan yleensä joltain mamilta ja äitiltä.En jaksa enää kirjottaa ystävänpäivästä koska kaikki jo tiedätte mitä siihen minun osaltani kuuluu, mutta voisin kertoa mitä olen kerinnyt tekemään aamulla. Heti aamulla heräsin jo joskus puoli seittemältä koska eräät vähän huusivat alhaalla ärrinpurrin.. sitten aamupala ja kauppaan hakemaan viikon ostokset ja nyt on tehty lumilinnaa ja kohta aletaan vissiin jom syömään. Yritän postailla vielä jotain illalla. Anteeks toi kuva muttan kun me ollaan täällä lapissa niin ei juuri ole mitään kuvia kun tietysti unohdin sen kameran siirto juten millä saa niitä kuvia siirrettyä ja tämä ei edes ole meidän kone vaan tämän mökinja olis omakin mutta ei sielläkään oikein mitään ole. No hyvää ystävänpäivää nyt kuitenkin.

perjantai 13. helmikuuta 2009

mua polttaa liekit rovion

Aamulla noin. klo 4.30 heratys ja sitten puettiin ja autoon kohti Yllasta. Nyt ollaan sitten jo perilla mokki on todella hieno ja puitteet myas. pitais vissiin ruveta nukkumaankin jo pikapuolin koska matka oli aika rasittava ja muutenkin. A puuttuu pisteet kun taalla no olis omakin kone mutta en jaksa enaa raahautua alas ja sitten tama on sen mokin ja tasta puuttuu sitten ne pisteet ja niin muuten puutuu ää..... no nyt m sitten löysin ne pisteet äärrs,.,., No kuitenkin hyvää lomaa kaikille kenellä sitä nyt sattuu olemaan huomenna yritän jotain vähän laadukkaampaa sölhätä...

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

olen miettinyt jos valoissa


Olo on ollut viime päivinä hieman vetämätön, joten postauksianikaan ette ole saaneet kuulla pariin päivään. Eilen sitten rupesin sairastamaan, kiva juuri kun hiihtoloma parin päivän päästä alkaa. Nyt olen kylläkin jo aika hyvässä kunnossa että kyllä sinne hiihtämäänkin varmaan pääse, kun ollaan menossa lappiin ( vaikka en tiedä että olisiko sinne hiihtämäänkään pakko päästä...) Eilen tuli katsottua Peppi pitkätossua kun ei oikein muutakaan jaksanut kuumeessa. Siinä oli sitten niin ihana karkkikauppa ( semmonen vanha ) oli kaiken laisia söpöjä tikkareita ja muuta vähänkö rupesi tekemään mieli karkkia onneksi oli meilläkin sentään jottain :) Niin ja siitäkin piti ilmoitella että mä sain ipodin =^_^= ja tänään tuli ladattua siihen hiukan musaakin. Huomenna ( tai siis ei tänä vaan ens yönä) lähetään lappiin hiihtoloma reissulle jej :D Reissulta tuskin tulee postauksia mutta yritän kuitenkin jotain pikku postauksia koska kone tulee varmaan mukaan

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

mymymymymymymymymymy


Tänään koulussa oli luistelua, ja kuten tavallista mulla on nyt nilkat sun muut paikat ihan puki ( vaikkei ehkä uskois koulu liikasta). Koulusta suaraan kaverille. Äiti käski kyllä jättää luistin kassi kouluun mutta minä olinkin niin viisas että otin sen mukaan ja kaveri oli tietysti pyörällä.. Joo se sohlaus oli sitä luokaa ettei siitä tarvitse täällä kertoa... No kuitenkin päästin sitten loppujenlopuksi sinne kaverille ( sori jos teitä haittaa kun kirjotan koko aika keveri ym..). Mentiin sitten vähän kattomaan hevosia tallille. Ja ei keritty olemaan siellä kaverilla kuin öö.. 25min ;P Tekstin pituus joo.. mutta saatte tyytyy tähän pitää mennä syömään ja saunaan ja semmosta..

maanantai 2. helmikuuta 2009

Otsikko:






Tänään ei juurikaan ole tapahtunut mitään normisti lähin kouluun. Kuten normaalisti olin aamulla ihan umpiunessa vielä herättyäni :P Koulussa normaalisti oli tylsää. Ähh.. Ei tuuppi mittää tänään täst kirjottelemisest no pistän kuitenkin puble-kukan kasvuvaiheet... PPPIISSTT: Kuvat alkaa sitten alhaalta ylös päinn...

Puble-kukka_____

1. Kukka on aluksi vielä nupussaan.
2.Sitten se alkaa avautumaan.
3.Kuoret lähtevät kokonaan irti.
4.Väri lähtee ja pilkut.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Disney on ice


Niin lupasin postailla siitä että kuinka paljon mäessä oikein sohlattiin: ei me oikeastaan edes sohlattu "hirveästi" pudottiin hissistä vajaat kaksi kertaa ja oli muutenkin ihan onnistunut reissu vaikka jossain vaiheessa meinasi jäätyä elävältä mutta kyllä se siitä sitten lämpesi kun vauhtiin päästiin. Kuvia ei paljon siltä reissulta heru selitys: Kamerasta akku loppu kröhöm... No kuitenkin perjantaina olin pappani kanssa joen jäällä luistelemassa. Se oli aika tyhmä olosta kun siinä luisteltiin vaan suoraa ja kun normaalisti luistelee vaan kaikkia piruettejä ja sitten kun mentiin vaan suoraa ja niin lujaa kuin luistimista lähti :P Lauantaina kello kuus jo lähdettiin Helsinkiin katsomaan Disney on iceä. Voi vitsi kun mua harmitti koska se oli jo tullut ennen se sama juttu ( Disney on ice on jää show ) siis samat tarinat ( siellä esitetään disneyn tarinoita pienissä pätkissä siis luistellen). Ostin sieltä Pärsky-pehmolelun ja mikkitikkarin. Miettikää yksi hattara maksaa siellä 10e... Kuvia luvassa huomenna jos jaksan/ehdin.