Olen kerinnyt olemaan kotona tänä kesänä vasta noin kaksi viikkoa joten en
ole juuri kerinnyt pahemmin
postailemaan. Norjassa olin kolmisen viikkoa ja siellä oli ihan kivaa vaikka mieluummin kyllä lähtisin esim.
Kanariensaarille tms. Tässä nyt sitten
mun "
reissupäiväkirjasta"
kopsattu teksti:
Norja 2009
26.6. Lähtö kotoa puoli kahdeksan maissa illalla.
27.6.
Perillä Norjassa yhden maissa. Matkasta selvisin
hengissa. Illalla vielä kalassa ja sain kaksi
seiteä.
28.6. Kaupan pihalta löytyi 10
snt ja kaupassa joku oli
jättäny 6,90e pantti
lipukkeen "
pullokoneeseen". Oltiin vielä illalla kalassa mutta ei saatu kalaa.
29.6. Oltiin
Kirkkoniemessä.
30.6. Olin uimassa ja vesi olisi jäätävää. Ja
Kirkkoniemestä ostamani toppi pääsi heti käyttöön kun oli niin lämmintä.
1.7. Aamulla ostin
arskat. Päivällä ei tapahtunut mitään. Illalla olin
porukkojen kanssa yhdellä koskella.
2.7. Tänään olen viihtynyt sisällä
kylmän ilman takia. Illalla katsoin yhden elokuvan.
3.7. Oltiin
Inarissa ja
Ivalossa.Oltiin syömässä
kultahipussa.
4.7. Päivällä oleilin ja satoi. Iltaa vietin
poppareita mussutellen ja elokuvaa
tiiraillen.
5.7. Sisällä on tämäkin päivä
luuhattu sään takia.
6.7.Olin parin tyypin kanssa
Kirkkoniemessä.
7.7. Aamulla pikaisesti
Kirkkoniemessä. Illalla "
naapureitten kanssa"
ravustamassa.
8.7. Kävin aamulla kirkolla ja koululla parin tyypin kanssa. Illan vietin kalassa ja
saalistakin tuli peräti kaksi kappaletta
seitiä. Olisi tullut kolmaskin mutta vapa meni rikki.
9.7. Oltiin
ettimässä kiviä ja
simpukoita pykeijassa.
Iltapäivällä näin vanhan kaverin.
10.7. Käytiin
tenolla.Sain uuden
virvelin. Käytiin
kattomassa jotain
mun mamin ja
pappan kavereita ja saatiin pulla kahvit. Satoi koko ajan
yhyy..
11.7. Olin joella kalassa uuden
virvelin kanssa tuloksetta.
12.7. Olin aamulla kalassa joella. Päivällä nukuin ja illalla olin kipeä ja
oksensin. Toden näköisesti
mulla oli auringon pistos....
13.7. Aamulla lähdin
porukkojen kanssa
Kirkkoniemeen. Illalla
ravustamassa ja tuli kaksi rapua.
14.7. Käytiin yhdellä
vaaralla kiipeilemässä ja kuvailemassa.
15.7. Oltiin
ravustamassa mutta tuloksetta. Koko päivän satoi ja oli kylmä.
16.7. Illalla
ravustamassa saatiin yksi ja keitettiin heti samana päivänä.
Maistoin mutta en vieläkään siitä juurikaan tykkää.
17.7. Taas
Kirkkoniemessä. Oltiin
paistamassa makkaraa ja kaveri ( ihan pikkunen siis)
muljas :
DD18.7. Tänään illalla lähdetään
yhyy...
Jää kyllä taas vähän ikävä.
Siinä nyt sitten pää kuulumiset siltä reissulta. Eilen olin siskojen kanssa Porissa. Kuvia ei koska en jaksa vaihtaa konetta kun en
ole omalla...